Tämä ohjeistus on esiintyjille, lipuista löydät lisää täältä!

Kenraalit 7.12 klo 17-20

Olethan paikalla viimeistään klo 17, jotta pääsemme ajoissa aloittamaan. Ota mukaan alla olevan ryhmien listauksen mukaan esiintymisvaatteesi. Aloitamme harjoitukset esiintymisjärjestyksessä ja pyrimme päästämään lapset oman vuoron jälkeen lähtemään kotiin noin 18:30 mennessä. Lasten vanhemmat voivat odotella sään salliessa ulkona, sillä pyrimme rauhoittamaan tilan rauhallisiin harjoituksiin. Huutelemme heti, kun kukin ryhmä on oman numeronsa harjoitellut. Aikuisten ryhmät varautukaa olemaan paikalla hieman pidempään. Katsotaan teidän kanssa läpi koko kokonaisuus vielä lastenkin lähdettyä, jotta välineiden roudauksista tulisi sujuvia.

Esitykset lauantaina 8.12. klo 12 ja klo 14

Kaikki ryhmät esiintyvät kummassakin näytöksessä. Olethan paikalla ennen omaa esitystäsi viimeistään puoli tuntia ennen esiintymisvaatteissa! Esitysten jälkeen lapset pääsevät lähtemään kotiin. Muistathan jättää Motion vaatteet Motiolle 🙂

Voit myös jäädä esitysten välissä paikanpäälle ja vanhempikin voi jäädä hetkeksi tarvittaessa paikalla. Ota tarvittaessa evästä. Rauhoitamme tilan taas noin 30min ennen esitystä ja tyhjennämme katsomon. Ovet aukeavat yleisölle noin 10-15 min ennen toista näytöstä. Ota tarvittaessa eväitä mukaan. Jätäthän turhat arvoesineet kotiin varmuuden vuoksi 🙂

Vaatetus, meikki ja hiukset

Lasten ryhmät eivät tarvitse meikkiä ja mikäli ei ole erillistä mainintaa, laitathan hiukset yhdelle pompulalle, mikäli ovat pitkät. Osa vaatteista ja rekvisiitasta tule Motiolta, osaa toivomme jokaisen kurkkaavan omasta vaatekaapista. Mikäli mitään sopivaa ei löydy, eritetään lainailla. Mitään ei tarvitse erikseen ostaa 🙂 Laitathan viestiä Heidille, mikäli sinulla on ongelmia vaatteidesi kanssa. Aikuisten ryhmät voivat sopia meikistä halutessaan oman ryhmänsä tunnilla. Soolot, duot ja triot voivat katsoa vaatteitaan Heidin kanssa harjoituksissa oman teeman mukaisesti. Mikäli olet mukana useammassa esityksessä, voit päättää kuinka minkä esityksen ohjeiden mukaisesti laitat hiuksesi 🙂

Motio kids 7-9v.: Omat mustat/tummat legginsit kotoa sekä jokin valkoinen paita. Motiolta tulee valkoiset pipot. Hiukset yhdelle ponnarille kiinni.

Lasten tanko alkeet: Mustat/tummat sortsit kotoa. Motiolta tulee valkoiset topit. Mikäli haluat alle esim vaaleat urheiluliivit, voi sellaiset ottaa kotoa. Hiukset yhdelle ponnarille kiinni.

Lasten tankotanssi jatko: Farkkusortsit kotoa. Alle jokin toppi, päälle heijastinliivit Motiolta tai kotoa, jos löytyy.

Lasten ilma-akrobatia alkeet: Värikkäät vaatteet kotoa. Kaksi ponnaria sivuille.

Lasten ilma-akrobatia jatko: Kotoa punainen paita ja mustat housut. Mikäli paitaa ei löydy, on myös Motiolla. Motiolta myös huivit. Hiukset leteille ja kotoa mukaan oma huulipuna, mikäli löytyy.

Lasten akrobatia: Kotoa raitapaita ja lyhyet housut. Hiukset kiinni ponnarille.

Perhesirkustelu: Kotoa omat vaatteet halutessaan teeman mukaan. Ei mielellään tekstejä ja printtejä. Hiukset kiinni.

Aikuisten tankotanssi jatkoryhmä: Rokahtavat vaatteet kotoa. Hiukset auki. Rokahtava meikki.